Näkymättömät-ohjelma ja Viestintä-Piritta ovat mukana Hyvin sanottu -keskustelufestareilla 2024
Jatkamme Hyvin sanottu -hankkeen kumppanina, ja tänä vuonna saamme kunnian tehdä hankeyhteistyötä Näkymättömät-ohjelman kanssa!
Iloksemme voimme myös todeta, että olemme yksi keskustelunjärjestäjistä Hyvin sanottu -keskustelufestivaaleilla Lahdessa 27.–28.9.2024.
Hyvin sanottu on Ylen ja Erätauko-säätiön vetämä hanke, jonka tavoitteena on vahvistaa suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia ja luoda turvallisia keskusteluympäristöjä. Hanke on viisivuotinen ja sijoittuu vuosille 2021–2026.
Viestintä-Pirittan pop up -keskustelu Näkymättömät-ohjelman kanssa
Yhdistämällä voimamme Näkymättömät-ohjelman kanssa, voimme osaltamme vahvistaa suomalaista keskustelukulttuuria ja edistää toisia kunnioittavaa vuorovaikutusta. Toteuttamalla pop up -keskustelun yhteisvoimin, saamme mukaan myös lisää kuulijoita kiinnostavia näkökulmia.
”Olen innoissani siitä, että olemme tekemässä yhteiskunnasta parempaa yhdessä”, toteaa Näkymättömät-ohjelmajohtaja Heidi Rosbäck Diakonissalaitokselta.
”Yhdessä tekemällä tuomme entistä syvempää näkökulmaa keskusteluun”, kiteyttää Viestintä-Pirittan Piritta Seppälä.
Hyvin sanottu -keskustelufestivaali järjestetään Lahdessa 27.-28.9.2024. Tarkempi ohjelma julkaistaan elokuussa, mutta tapahtumapäivät kannattaa jo merkitä ylös ja tulla paikan päälle. Tapahtuma on maksuton ja järjestetään Sibelius-talolla.
Mukana festivaaleilla tulee olemaan suuri määrä monipuolisia keskustelunaiheita. Viestintä-Pirittan ja Näkymättömät-ohjelman osuus julkistetaan lopullisessa muodossaan ohjelman julkaisun yhteydessä elokuussa.
*****
Näkymättömät-ohjelma on STEAn (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) rahoittama kokonaisuus, joka pyrkii tekemään yhteiskunnan piilossa olevia ilmiöitä, ihmisiä ja osallisuuden tarpeita näkyviksi. Ohjelma pyrkii tavoittamaan haavoittuvassa asemassa olevia väestöryhmiä, joiden osallisuudesta ei vielä tiedetä riittävästi.
Viestintä-Piritta Oy on viestinnän asiantuntijatoimisto, jonka auttaa organisaatioita viestimään tavoitteellisesti ja resurssiensa mukaisesti. Viestintä-Pirittan asiantuntijat tukevat viestintä- ja some-strategioiden laatimisessa, kouluttavat asiantuntijoita ja johtajia viestimään vaikuttavammin sekä sparraavat viestijöitä oman työnsä tekemisessä tavoitteellisesti.
*****
Lue lisää Hyvin sanottu -hankkeesta ja Erätaukosäätiöstä.
Pirittan ajatuksia Hyvin sanotun ja Viestintä-Pirittan arvojen kohtaamisesta voi lukea lisää viime vuoden artikkelista.
Viime syksyn pop up -keskustelumme yhteenveto ja tallenne tiivistävät puolestaan vinkkejä somen keskustelukulttuurin parantamiseen liittyen.
Kommentit
Kirjoita kommentti