SomeTime2015: #järjestösome ja #järjestölähettiläs -työpajan antia

Viestintä-Pirittan Laura Vuorio-Kuokka oli vuoden 2015 SomeTimessa vetämässä intensiivistä #järjestösome-työpajaa 23.5.2015, missä keskusteltiin järjestölähettiläistä järjestön sanansaattajina. Tässä bloggauksessa on Lauran tunnelmia tapahtumasta ja yhteenveto työpajan annista.

SomeTimessa kohtasi niin mennyt kuin nykyaika

SomeTime on avoin, yhteisöllisesti, itseorganisoituvasti ja talkoohengellä järjestettävä tapahtuma. Järjestyksessä kuudes SomeTime järjestettiin tänä vuonna upeissa puittessa Hämeen Linnassa lauantaina 23.5.2015.  Saapuessani aamulla tihkusateessa paikalle, vastassa oli heti nykyajan ja historian suloinen yhteenkietouma; keskiaikaisiin asuihin pukeutuneet markkinoiden järjestäjät ja SomeTime-väki viimeisimpien vempaintensa kanssa touhusivat täyttä päätä.

Linna oli ympäristönä varmasti haasteita täynnä järjestäjien näkökulmasta, mutta upeasti kaikki lopulta toimi! Päivän ohjelma oli monipuolinen ja ainakin itsellä oli valinnanvaikeutta eri vaihtoehtojen välillä. Onneksi lähes kaikki esitykset taitavat löytyä streameina. Parasta antia olivat itse ihmiset;  esiintyjät, puhujat, järjestäjät, viikinkityttö vilkkusilmä, uudet ja vanhat tuttavat ja ystävät.

Järjestölähettiläitä ja järjestösomea

Muiden esitysten kuuntelemisen lisäksi oli ohjelmassa vetämäni Viestintä-Pirittan #järjestösome- työpaja.

Aiheeksi olimme valinneet #järjestölähettiläs -teeman. Koska työntekijälähettilyys on nyt kovasti pinnalla, halusimme työpajassa nostaa jälleen kerran esiin Suomen laajaa järjestökenttää ja pohtia lähettilyyttä nimen omaan järjestönäkökulmasta.

Työpajassa käytiin mielenkiintoista keskustelua siitä, keitä järjestölähettiläät ovat tai voisivat olla, miten järjestölähettilyyttä voi toteuttaa, minkälaisia haasteita siinä kohdataan ja miten järjestö voisi päästä alkuun järjestölähettilläsohjelman lanseerauksessa. Lämmin kiitos kaikille työpajaan osallsituneille!

Työpajan päätelmät on koottu tähän esitykseen, joka on selattavissa myös SlideSharessa. Esityksen alta löydät vielä yhteenvedon twiiteistä työpajan aikana Storify-koosteena.

Järjestölähettiläs-keskustelu kävi työpajassa niin kiivaana, että kovin montaa twiittiä ei ehditty kirjoittaa, kuten Aura Piha kuvaavasti twiittaakin.

Lue lisää aiheesta:

Järjestöasiantuntijoista järjestölähettiläiksi

Kommentit

Kirjoita kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SomeTime2015: #järjestösome ja #järjestölähettiläs -työpajan antia