Livelähetyksillä vastataan asiakkaiden tarpeisiin – Case: Allergia- ja astmaliitto

Susanna Koivisto on Viestintä-Pirittan bloggari, joka kirjoittaa ajankohtaisia tekstejä järjestöjen viestinnästä ja sosiaalisen median käytöstä. Susanna kävi haastattelemassa live-lähettämistä syksyn aikana onnistuneesti testanneen Allergia- ja astmaliiton Anu Saulialaa: miten live otettiin haltuun ja mitä hyötyä siitä on on ollut. 

Allergia- ja astmaliitto on tavoittanut syksyn aikana 7000 ihmistä live-lähetysten avulla. Liiton aluepäällikkö Anu Sauliala paljastaa, että avain onnistumiseen on lähteä liikkeelle asiakkaiden tarpeeseen vastaamisesta. Anu Sauliala aloitti Allergia- ja astmaliiton aluepäällikkönä tammikuun puolessa välissä 2016. Hän sai esimieheltään vapaat kädet työnsä toteuttamiseen. , hän sai ohjeeksi.

 

Live-lähetyksillä monipuolisempaa tiedonjakoa

Sauliala halusi kehittää toimintaa tarvelähtöisesti, joten hän lähti pohtimaan sairastuneiden ja paikallisyhdistysten suurimpia haasteita. Haastatteluiden perusteella hän totesi, että suurin haaste sairastuneelle on tiedon puute. Jos asuu pienellä paikkakunnalla, seudulla ei välttämättä ole yhtään allergologia, joten tiedon saaminen voi olla hankalaa. Allergia- ja astmaliitolta löytyy paljon hyvää tietoa, mutta lähinnä perinteisessä muodossa, kuten vihkosina ja teksteinä:

Allergia- ja astmaliitto aloitti live-lähetyksensä keväällä 2016 pitämällä 15 minuutin mittaisia tietoiskuja Periscopessa. Kesällä pohdittiin, pitäisikö siirtyä Periscopesta Facebook Liveen. Tällä hetkellä liitto käyttää live-lähettämisessä Facebook Liveä ja Sauliala suosittelee tätä ehdottomasti. ”Facebookissa on parempi kuvanlaatu ja tykkääjät ovat valmiina. Lisäksi Facebook Live on aavistuksen helppokäyttöisempi kuin Periscope”, Sauliala kertoo. Livelähetykset jäävät myös Facebookiin jälkikäteenkin katsottaviksi. Se kerryttää koko ajan lisää videomateriaalia ja tilastoista näkyy, että videoihin palataan koko ajan.

Saulialan mukaan ei ole kuitenkaan suurta väliä sillä, miten live-lähettämisen tekee, vaan tärkeämpää on pohtia, mitä tekee ja kenelle. Ei kannata aloittaa live-lähettämistä vain siksi, että muutkin tekevät niin, vaan sille tulee olla tarve. Allergia- ja astmaliitolla on tietoiskutyyppinen lähetys joka toinen keskiviikko klo 14. Noin 15 minuutin lähetyksissä haasteltavat asiantuntijat tarjoavat käytännönläheisiä vinkkejä katsojille. Lisäksi live-lähetyksillä on tehty luentotaltiointeja, vapaaehtoisten kouluttamista, työstetty eri puolilla Suomea asuvien vapaaehtoisten kanssa asioita sekä kurkistettu kulissien taakse.

 

Kuka voi tehdä live-lähetyksiä?

Kuka tahansa voi aloittaa omien lähetysten pitämisen, mikäli käytettävissä on riittävän hyvä laite. Välillä Allergia- ja astmaliitossa live-lähetyksen tekee Sauliala yksinään alusta loppuun ja toisinaan, esimerkiksi vartin tietoiskuissa, käyttää kolmea tekijää: asiantuntija, haastattelija sekä valokuvaaja. Valokuvaaja tosin pyydetään mukaan vasta muutamaa minuuttia ennen, joten hänen työpäivästään ei mene kovinkaan suurta osuutta.

Ennen lähetystä Sauliala keskustelee asiantuntijan kanssa muutamaan kertaan ja laatii juontotekstit sekä valmiit kysymykset. Itse lähetykseen menee n. tunti aikaa, kun on kyse 15 minuutin lähetyksestä. Ajankäyttö riippuu tietysti lähetykseen käytettävästä ajasta: esimerkiksi tapahtuman seuraaminen livenä vie eri tavalla aikaa kuin 15 minuutin tietoisku.

 

Miten lähetyksiä markkinoidaan?

Myös live-lähetyksen markkinointiin sekä ennen lähetystä että sen jälkeen menee aikaa. Allergia- ja astmaliitto julkaisee Facebookissa vuorokautta aiemmin tiedon tulevasta lähetyksestään. Lisäksi heillä on kaikki syksyn lähetysten otsikot ja päivämäärät koottuna kuvaan, jota levitetään lehdissä, jäsentiedotteissa ja uutiskirjeissä.

Paikallisyhdistykset ovat kiinnittäneet kyseisen kuvan myös vessojen seiniin. Lisäksi välillä tehdään nostoja liiton Instagram- ja Twitter-tileihin. Lisäksi liitolla on omat koulutetut vapaaehtoiset some-lähettiläänsä, jotka jakavat liittoon liittyvää sisältöä omilla sosiaalisen median kanavillaan.

 

Kannattaako live-lähettäminen?

Vaikka osa asiantuntijoista oli aluksi hieman epäileväisiä live-lähetysten suhteen ja kysymyksiin vastaaminen pelotti etukäteen, live-lähettäminen on ollut suuri menestys. Saulialalle hankittiin uusi älypuhelin lähetyksiä varten ja hankinta on maksanut itsensä takaisin: eräällä viikolla tavoitettiin 2000 henkilöä.

Allergia- ja astmaliitto on saanut hyvää palautetta, että liiton asiantuntijat ovat nyt paljon lähempinä katsojia ja heiltä on helpompi kysyä asioita. ”En ole kuullut mitään uutta sairauteeni liittyen viiteen vuoteen liittyen, ihanaa että on nämä live-lähetykset!” ovat parhaita kommentteja, joita Sauliala on kuullut asiakkailta. Liitossa kokeillaan koko ajan uusia juttuja ja live-lähettäminen on ollut niistä onnistunein tähän mennessä, sillä se vastasi tarpeeseen levittää tietoa.

Sauliala on yllättynyt siitä, miten lähetykset ovat tavoittaneet eri ikäisiä ihmisiä. Hän ajatteli aluksi, että suurin katsojaryhmä olisi ruuhkavuosi-ikäiset vanhemmat, mutta lähetykset ovat keränneet katsojiksi myös eläkeläisiä. ”Eräs vanha rouva tuli sanomaan, että on katsonut jokaisen live-lähetyksen ja aikoo nyt mennä kirjaston tietoteniikkakurssille, sillä internetistä löytyy niin kivoja juttuja”, kertoo Sauliala iloisena.

 

allergia-astmaliitto-blogikuva

Live-lähetyksissä voi sattua vaikka mitä, esimerkiksi jalustan ruuvi voi irrota muutama
minuutti ennen lähetystä. Onneksi se saatiin korjattua tyylikkäästi paperinpalalla.
Kuvassa Anu Sauliala sekä liiton allergia- ja astmaneuvoja Marjo Tähtinen.
Kuva: Tommi Yläkangas.

 

Anun 12 vinkkiä livelähettämiseen:

1. Mainosta etu- ja jälkikäteen monin eri tavoin.

2. Kehitä helppo nettiosoite, johon lisäät linkit lähetyksiin tai lähetyspaikkaan, jotta myös some-kammoiset uskaltavat osallistua (esim. www.allergia.fi/live).

3.  Konseptoi toistuvat jutut: Allergia- ja astmaliitolla on joka keskiviikko vartin tietoisku, joka etenee samalla tavalla.

4.

5. Pihalla olisi kiva kuvata, mutta siellä voi olla yllätystekijöitä. Joskus ulkona on niin kova meteli, ettei puhujien ääni kuulu.

6. Tsemppaa, rauhoittele ja höpöttele jännittyneen esiintyjän kanssa.

7. Koska live-lähetyksessä kuka tahansa voi kommentoida, kannattaa laatia suunnitelmia, miten toimii esimerkiksi mahdollisten häiriköiden ilmestyessä.

8. Älylaite kannattaa pitää laturissa kiinni lähetyksen ajan (poikkeuksena minilähetykset).

9. Iso kello kulkee aina kainalossa mukana.

10. Halpakin selfiekeppi-jalustayhdistelmä toimii.

11.

12. Live-lähetysten teko on tietyllä tavalla todella työlästä ja intensiivistä, mutta samalla niin kutkuttavaa!

Kommentit

Kirjoita kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Livelähetyksillä vastataan asiakkaiden tarpeisiin – Case: Allergia- ja astmaliitto