Snapchatin ytimessä: Verohallinnon paluu sekä järjestöesimerkkejä

Snapchat-innostus on edelleen nousussa: organisaatiot ovat vasta alkaneet heräillä siihen, että tällainenkin kanava on olemassa. Viestintä-Pirittan asiantuntija Laura Vuorio-Kuokka haastattelee jo snäppääviä organisaatioita.

On ollut ilahduttavaa löytää yhä useampia järjestöjäkin snäppäämästä. Mutta epäilijöitä ja jopa vastustajia tuntuu myös riittävän – ja hyvä niin, pysyy keskustelu ja mielenkiinto yllä kouluttajallakin.

Tässä bloggauksessa esittelen hieman syvemmin, mistä Verohallinnon snäppäämisessä on kyse. Kirjoitin Verohallinnon Snapchatin käytöstä jo elokuussa, johon tämä bloggaus on jatkoa. Lisäksi tässä bloggauksessa kerron, minkälaisia järjestöjä jo löytyy Snapchatista ja miten nämä palvelua käyttävät.

 

Verohallinto is back at Snapchat

Verohallinnon snäppääminen on ollut paljon esillä elokuusta lähtien, erityisesti siitä syystä, ettei muita virastoja ole Snapchatissa ollut. Nyt marraskuussa Verohallinto saa edelleen pitää itsellään edelläkävijän ja suunnannäyttäjän tittelin ja olla omaa luokkaansa someviestinnän ketteryydessä julkishallinnosta puhuttaessa.

Kesän Snapchat-pilottiin verrattuna paljon on kuitenkin muuttunut. Verohallinnon Snapchat on kehittynyt ja ylläpitotiimi kasvanut. Syyskuussa sain puhelun, että Verohallinto kaipaa koulutusta ja sparrausta Snapchatin käyttöön. Verohallinnon viestintäsuunnittelijoiden Nanna Jussilan ja Harriet Malleniuksen kanssa istuttiin alas pohtimaan suuntaa Snapchatin käyttöön. Viestintäsuunnittelijat työstivät ansiokkaan tiukalla aikataululla sisäiset ohjeet ja linjaukset. Tämän jälkeen pääsin kouluttamaan Verohallinnon snäppitiimiä. Esimerkiksi ja innostukseksi muillekin: tässä Verohallinnon Snapchat-viestinnästa vastaavien viestintäsuunnittelijoiden mietteitä.

 

Miksi Verohallinnon snäppäämistä päätettiin jatkaa kesän pilotin jälkeen?

Nanna Jussila: “Snapchat on hyvä mahdollisuus sekä tavoittaa että saada palautetta someslavian nuoremmasta päästä. Toki vaakakupissa painoi myös kesän pilotista saatu huikea positiivinen huomio – ja kun vielä sisäisestä rekrytoinnista löytyi paljon snäppäämisestä kiinnostuneita, oli Snapchatin ottaminen osaksi päivittäistä toimintaa helppoa. Suurin hyöty Snapchatista omasta mielestäni on klassinen ’kasvot virkamiehelle’: isossa virastossa työskentelee monenlaisia ihmisiä ja persoonia.”

Harriet Mallenius: “Lisäksi haluttiin kanava, jossa on pakko edes yrittää tehdä joskus monimutkaisesta asiasta vähän yksinkertaisempaa. Meillä on muissa kanavissa tarjolla paljon verotustietoa, mutta joskus asiakkaan on vaikea löytää sitä tärkeintä punaista lankaa tietopaljouden keskeltä. Vähän tyylillä ’jos minulla olisi ollut enemmän aikaa, olisin kirjoittanut vähemmän.’”

 

Miten Verohallinnon snäppääminen on käytännössä toteutettu?

Nanna Jussila: “Valittiin 4 kpl 2 hengen tiimejä alueellisesti ja kohderyhmä huomioiden aiheittain järkevästi. Aiheita ovat uusien yrittäjien verotus, Verohallinto työnantajana, kohderyhmälle relevantti veroinfo kuten verokortti verkosta ja isossa it-hankkeessa työskentely. Riittävästi resursoiden toiminta on vakaalla pohjalla, eikä yhden tai kahden ihmisen harteilla. Työpareilla on snäppivuoro viikon kerrallaan, ja sisältöjen tuottamisessa tiimeillä on melko vapaat kädet. Seurantaa ja kehittämistä tehdään viestinnän kanssa yhteistyössä.”

Harriet Mallenius: “Teemaviikkoihin päädyttiin, jotta seuraaja tietää vähän mitä odottaa. Joku ehkä esimerkiksi haluaa seurata ainoastaan uuden yrittäjän asioita. Lisäksi snäpätään ajankohtaisista tapahtumista, kuten Veropäivästä eli julkisten tietojen julkaisusta. Kevyemmät tapahtumat (kuten Lounasdisko ja nyt kuluvan viikon Nenä-olympialaiset) ovat hyviä työkaluja työnantajakuvan kehittämisessä.

Tiimeillä on tosiaan melko vapaat kädet sisällöissä, mutta apua on saatavissa viestinnästä ja muilta snäppääjiltä toki. Ollaan myös järjestetty niin, että nekin verohallintolaiset jotka ei vielä ole Snapchatissa, pääsevät katsomaan julkaistua materiaalia. Innokkaita snäppääjiä, joilla oli jo valmiiksi monella ideoita ja osaamista, löytyi organisaation sisältä yllättävän paljon.”

 

Miksi järjestö snäppäisi?

Voimisteluliitto, Demarinuoret ja Crohn & Colitis ry

Haastattelin muutamia järjestöjä Snapchatin käytöstä osana järjestön someviestintää. Tässä tiivistelmät haastatteluista. Järjestön nimen jälkeen on erikseen mainittu nimimerkki, jolla järjestö löytyy Snapchatista. Lisäksi olen nostanut jokaisesta jotakin erityistä mainittavaa, joka löytyy kursiivilla ennen järjestön omaa kuvausta. Kaikille näille haastatelluille järjestöille yhteistä on mahtava asenne!

 

1. Crohn & Colitis ry. Snapchat: crohnjacolitis.
Kysymyksiin vastasi tiedottaja Jonna Nurminen.

Erityistä: Pienilläkin resursseilla voi kokeilla ja tehdä hyvää innovatiivista someviestintää. Plussana ihana toimistokoira.

Snapchatin lisäksi Crohn & Colitis ry:llä on käytössä Facebook, Twitter, Instagram, Pinterest, SlideShare, YouTube ja LinkedIn. Snapchatin rooli on tavoittaa nuoret jäsenet ja olla apuna koulutuksissa/luennoilla. “Sieltä livesnäpätään niin hekin, jotka eivät pääse paikalle, voivat olla mukana tilaisuudessa. Tarkoituksena myös snäppää siitä, mitä me täällä toimistolla tehdään. Se kun tuntuu olevan monelle täysi mysteeri.”

 

2. Voimisteluliitto. Snapchat: voimistelu.
Kysymyksiin vastasi viestintäpäällikkö Nina Rantalankila.

Erityistä: Snapchatia päivittää eri henkilöt vaihtelevasti. Sisältö on ollut mielenkiintoista ja vaihtelevaa! Nuoret osaa, joten kannattaa hyödyntää heitä ja jakaa sisällöntuotantoa rohkeasti!

Voimisteluliitolla on Snapchatin lisäksi käytössä Facebook-sivu, Facebook eventit, Instagram, Twitter ja YouTube. Snapchat-tili perustettiin toukokuussa 2015 isojen voimistelulajien yhteisten SM-kilpailujen alla, kun Snapchatin toimivuutta fanikanavana haluttiin testata.

“Snapchatin avulla tavoitellaan voimistelusta kiinnostuneita nuoria, lähinnä lajin harrastajia. Heille nimenomaan fanikulttuurin kehittämis-ajatuksella. Myös muut voimistelumaailmassa mukana olevat, joille pyrimme näyttämään vähän behind the scenes -tyyppistä materiaalia Voimisteluliiton toiminnasta.”

Yhden vakinaisen snäppääjän lisäksi Voimisteluliitossa jaetaan sisällöntuotantoa esimerkillisesti: “SM-kilpailuissa kaksi viestintätiimistä hoiti yhdessä Snapchattia, jolloin saatiin sisältöä eri halleilta. Gymnaestradassa Snapchat oli viestintätiimin vapaaehtoisten päivitettävänä, yleensä yhden päivän aina yhdellä vaparilla ja homma vaihteli viikon aikana 3-4 henkilön kesken. Näitä maajoukkue-viikkoja on tarkoitus toteuttaa jatkossa enemmänkin, ja kun nyt keskitytään voimistelijoiden arkeen niin ehkä tulevaisuudessa myös erilaisissa tilanteissa annetaan tunnukset voimistelijoille (esim. kilpailut/leirit/edustuspäivät).”

 

3. Demarinuoret. Snapchat: demarinuoret.fi.
Kysymyksiin vastasi tiedottaja Iida Vallin.

Erityistä: Some-strategiassakin painotetaan kaikessa viestinnässä visuaalisuutta, joten Snapchat sopii hyvin joukkoon. Edelläkävijyyttä: kansanedustajan snäppipäivä

Demarinuoret käyttävät Snapchatin lisäksi Facebookia, Instagramia, Twitteriä ja Youtubea. Näiden lisäksi hiljattain otettiin käyttöön myös ask.fm-tili. Snapchat on tarkoitettu matalan kynnyksen viestintään ja fiilistelyyn, kuvaamme sinne esim. tapahtumiamme. Nämä viestit eivät sopisi ollenkaan Facebookiin tai Instagramiin – tai oikeastaan tapahtumista viestitään sinne erilaisella tyylillä ja paljon hiotummin. “Tarkoituksena on kuvata sitä hyvää meininkiä, mitä meillä on tapahtumissa ja millaisia kivoja tyyppejä meillä on toiminnassa mukana. Snäpissä voimme pelleillä ja käyttää sellaista visuaalista ilmaisua, joka ei sovi muihin kanaviin, mutta sopii kuitenkin hyvin nuorisojärjestölle.”

 

Lämpimät kiitokset kaikille yhteistyöstä ja haastatteluista: Nanna, Harriet, Jonna, Nina ja Iida.

Kommentit

Kirjoita kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Snapchatin ytimessä: Verohallinnon paluu sekä järjestöesimerkkejä