Tammelan kunta

Tammelan kunnan logo

Aloitimme yhteistyön Viestintä-Pirittan kanssa vuonna 2019. Teimme Pirittan kanssa Tammelan kunnalle sosiaalisen median strategian ja hän koulutti henkilöstöämme, johtoryhmää ja luottamushenkilöitämme somen saloihin. Nyt meillä on selkeä somestrategia sekä kanavakohtaiset ohjeet ja suunnitelmat. Saimme prosessista erinomaiset työkalut sosiaalisen median käyttämiseen kunnassa.

Olen enemmän kuin tyytyväinen Pirittan palveluihin, sillä saimme varmasti enemmän kuin tilasimmekaan, sillä Piritta jakoi omaa asiantuntemustaan meidän käyttöömme auliisti. Parasta oli, että hän on ihan oikeasti asiakkaan asialla ja halusi aidosti löytää ne meille olennaiset asiat, kuten pääviestit kunnan someviestintään. Hän jaksoi kysyä meiltä uudestaan ja uudestaan, jotta oleellinen asia kirkastui kaikille. 

Suosittelen Pirittan palveluita mielelläni muillekin, sillä viestinnän lainalaisuudet toimivat samalla lailla kaikissa organisaatioissa, oli kyseessä sitten järjestö, liitto, kunta, yritys tai valtionhallinto. Samat haasteet kaikilla on edessä tavalla toisella ja minulla on vahva usko, Piritta pystyy ratkomaan niitä haasteita missä vain organisaatiossa. 


Kalle Larsson, kunnanjohtaja

Kommentit

Kirjoita kommentti

Tammelan kunta