Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Helsingin kaupungin logo

Viestintä-Piritta teki yhteistyötä Helsingin kaupungin opetusviraston kanssa vuodesta 2015 kevääseen 2017 asti. Tavoitteena oli täsmentää viraston läsnäoloa sosiaalisessa mediassa rakentamalla toimiva ja realistinen somestrategia.

Pirittan avulla saimme määriteltyä ja kirkastettua itsellemme ja koko talon väelle sometoimintamme punaisen langan. Loimme suuntaviivat koko opetusviraston sosiaalisen median käytölle ja teimme suunnitelmat eri somekanavillemme. Hienoa oli myös se, että analytiikka ja mittarien määrittely kulki käsi kädessä sisältöjen suunnittelun ohessa.

Lähdimme kehittämään somea kokeilemalla. Säännöllinen toiminnan mittaaminen otettiin mukaan alusta lähtien. Mittaamisen avulla saimme suoraa palautetta ja selkeän käsityksen, mikä missäkin kanavassa toimii ja samalla näimme selkeät kehityskohteet.

Pirittan kanssa kehitimme olemassa olevien somekanaviemme käyttöä sekä avasimme kolme uutta: Twitterin, LinkedIn-sivun ja YouTuben. Pirittan henkilöstölle pitämästä luennosta saimme hyvää materiaalia koko henkilöstön käyttöön, kun latasimme luennon ja siihen liittyneet taustamateriaalit intraan. Teimme kehitystyön ja koulutusten avulla oman someohjeen kouluille ja tarjosimme näin konkreettisia työkaluja koko organisaatiolle. Piritta perehdytti myös viraston ylintä johtoa somen käyttöön kahdenkeskisissä valmennuksissa.

Pirittalla on vahvaa kokemusta ja tuntemusta sekä julkishallinnosta että järjestöpuolelta. Hän pääsi nopeasti sisälle opetusviraston toimintaan ja pystyi antamaan juuri meille sopivia vinkkejä. Pirittalla pysyy jalat maassa ja hän osaa hyvällä tavalla tsempata. Arvostan sitä, että hän ymmärtää asiakkaan tilanteen ja osasi suhteuttaa tavoitteiden asettelun suhteessa resursseihin.

Antoisan yhteistyömme aikana opetusviraston läsnäolo somessa kehittyi merkittävästi haluamaamme suuntaan. Piritta on rautaisen ammattitaitonsa lisäksi joustava ja luotettava yhteistyökumppani, jonka kanssa oli ilo tehdä yhteistyötä.

tiedottaja Raija Kaljunen

Raija Kaljunen oli vastuussa opetusvirastossa sosiaalisesta mediasta, sen kehittämisestä ja sisällöntuotannosta. Opetusvirasto, varhaiskasvatusvirasto, Helsingin työväenopisto ja Arbis yhdistyivät Helsingin kaupungin organisaatiouudistuksessa 1.6.2017 kasvatuksen ja koulutuksen toimialaksi.

Kommentit

Kirjoita kommentti

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala