Tekoälyn käytön linjauksia ja eettisiä periaatteita
Olemme koonneet tälle sivulle verkosta julkisesti löytyviä tekoälyn käytön linjauksia, pelisääntöjä ja eettisiä periaatteita. Löydät nämä eri toimialojen mukaan listatut ohjeistukset alaotsikoittain ja aakkosjärjestyksessä alta. Olemme päivittäneet listaa syyskuussa 2026.
Ohjeista voi hakea vinkkiä ja inspiraatiota oman organisaation tekoälyperiaatteiden pohdintaan ja työstämiseen – sillä mitä enemmän tekoälyä organisaatioissa käytetään, sitä tärkeämpää sen käytön määrittely ja ohjeistaminen on. Haluamme tämän listauksen avulla auttaa viestijöitä, asiantuntijoita, tietoturvan parissa työskenteleviä, johtajia ja opiskelijoita löytämään koostetusti yhdestä paikasta tekoälyä koskevia pelisääntöjä.
Toivomme, että tästä ohjepankista on sinulle hyötyä!
Tekoälyterveisin,
Piritta Seppälä ja Minna Koirikivi, ohjepankin kokoajat
Apua tekoälyn linjauksiin ja käyttöön
Me Viestintä-Pirittan asiantuntijat autamme, kun tarvitsette apua:
- Tekoälylinjausten teossa tai päivittämisessä
- Henkilöstön tekoälylukutaidon kehittämisessä
- Tekoälysäädöksen huomioinnissa omassa organisaatiossanne
- Tekoälytyökalujen valinnassa tai muutoksissa
- Tekoälyn eettisessä, vastuullisessa ja tietoturvallisessa käytössä
- Tekoälyn käytön kouluttamisessa
Ota siis yhteyttä ja kerro tarpeistanne tällä hetkellä. Räätälöimme teille sopivan sparraus- tai koulutuskokonaisuuden ja autamme tekoälyn käytön kanssa eteenpäin. Voit tilata meiltä esimerkiksi tunnin mittaisen sparraushetken itsellesi, työpajan tiimillesi tai tekoälyä koskevan koulutuksen koko henkilöstölle. Tekoälyä koskeviin palveluihimme voit tutustua tarkemmin täältä.
Viestintä-Pirittan kaikki palvelut ja viestintäkoulutusten aiheet löydät täältä.
Tekoälyn käytön linjauksia ja periaatteita
Julkishallinto
- Digi- ja väestötietovirasto. Tekoälyn hyödyntäminen – huoneentaulut ja tarkistuslistat. (2024)
- Kela. Kelan tekoälyrekisteri ja vastuullisen tekoälyn käytön periaatteet. (?)
- Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Näin käytämme tekoälyä Traficomissa. (2024)
- Opetushallitus: Tausta-aineisto: tekoäly ja etiikka koulutuksessa. (2025)
- Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristökeskuksen tekoälypolitiikka tiivistettynä. (2024)
- Valtiovarainministeriö. Tekoälyn eettinen ohjeistus -huoneentaulu. (?)
- Valtiovarainministeriö: Ohjeistus generatiivisen tekoälyn hyödyntämisestä työn tukena ja apuvälineenä julkisessa hallinnossa. (26.2.2025)
- Valtiovarainministeriö: Uutinen ohjeistuksen julkaisemisesta. (27.2.2025)
- Verohallinto. Tekoälyn eettiset periaatteet verohallinnossa. (2019)
Järjestöt, liitot ja yhdistykset
- Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry. Arenen suositukset tekoälyn hyödyntämisestä ammattikorkeakouluille. (2026)
- Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry. Arenen suositukset tekoälyn hyödyntämisestä ammattikorkeakouluille – liikennevalomalli. (?)
- Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry. Tekoälyn käyttö EHYTissä, linjaus. (2024)
- Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry. ESLUn tekoälylinjaus. (2025)
- Suomen Karateliitto. Tekoälytyökalujen käyttö Suomen Karateliitossa. (2026)
- Suomen Klubitalot ry. Suomen Klubitalot ry:n tekoälyn eettiset periaatteet. (2025)
- Suomen Luisteluliitto. Tekoälyn vastuullinen käyttö viestinnässä. (?)
- Suomen Röntgenhoitajat ry. Radiografia-lehden kirjoittajaohjeet ja ohjeistus tekoälyn käytöstä sisällöntuotannossa. (?)
- Suomen Tanssiurheiluliitto. Tekoälylinjaus. (2026)
- Väestöliiitto. Tekoälyn vastuullinen käyttö. (2025)
Kunnat ja kaupungit
- Helsinki. Tekoälyrekisteri: eettiset periaatteet. (2025)
- Helsinki: Periaatteet tekoälyn hyödyntämiseen Helsingin kaupungin viestinnässä. (2026)
- Kouvola. Tekoälypolitiikka. (2024)
- Lahti. Tekoälyn käyttö Lahden kaupungin viestinnässä. (?)
- Oulu. Tekoälyn käyttö viestinnässä. (2026)
- Tampere. Tekoälyn käytön eettiset periaatteet. (2024)
Media
- Long Play. Long Playn tekoälyperiaatteet. (2026)
- Pirkkalainen. Tekoälyn käytön periaatteet Pirkkalaisessa. (2026)
- Suomen Tietotoimisto (STT). STT:n ohjeet tekoälyn hyödyntämiseen uutistyössä. (?)
- Sanoma Oyj. Sanoman tekoälyn eettiset periaatteet. (2024)
- Yleisradio. Ylen vastuullisen tekoälyn periaatteet. (?)
Oppilaitokset ja koulutusorganisaatiot
- Aalto-yliopisto. Ohjeistus tekoälyn käytöstä Aalto-yliopiston opetuksessa ja oppimisessa. (2023)
- Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Tekoälyn käyttöohjeistus Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. (2024)
- Helsingin yliopisto. Tekoäly opetuksessa. (2026)
- Helsingin yliopisto. Tekoälyn käyttäminen oppimisen tukena. (2026)
- Helsingin yliopisto. Generatiivisen tekoälyn käyttö tutkimuksessa. (?)
- Jyväskylän yliopisto. Tekoälypohjaisten sovellusten käyttö opiskelussa. (2023)
- Kajaanin ammattikorkeakoulu. Tekoäly ja sen käyttö KAMK:ssa. (2024)
- Lapin ammattikorkeakoulu. Tekoälyn hyödyntäminen oppimisessa. (2023)
- Metropolia ammattikorkeakoulut. Ohjeet tekoälyn käyttöön. (2024)
- Oulun ammattikorkeakoulu. Tekoälylinjaukset. (2023)
- Oulun yliopisto. Linjaukset tekoälyn käytöstä opetuksessa. (?)
- Savonia-ammattikorkeakoulu. Savonian tekoälysuositukset katsovat tulevaisuuden osaamiseen. (2023)
- Turku, Opetuksen verkkopalvelut. Tekoälyn käyttö opetuksessa Turussa. (2024)
- XAMK. Eettiset periaatteet tekoälyn käytössä. (2024)
Yritykset
- Digia. Eettiset periaatteet tekoälyn hyödyntämiselle. (?)
- DNA. Tekoäly ja eettiset periaatteet. (?)
- Elisa. Elisan tekoälyn eettiset periaatteet. (2019)
- Elo. Elon periaatteet tekoälyn käyttöön. (?)
- Fingrid. Tekoälyn eettiset periaatteet Fingridissä. (?)
- Kesko. Tekoälyn hyödyntämisen eettiset periaatteet. (2021)
- Kiinko (Kiinteistöalan koulutuskeskus Oy). Tekoälyn käytön eettiset ohjeet. (?)
- KSS Energia Oy. Virtuaaliagentti Säde ja eettiset periaatteet. (?)
- Oomi. Oomin tekoälyn käytön eettiset periaatteet. (?)
- Osuuspankki. Vastuullisen tekoälyn linjaukset. (2024)
- Retriever. Retrieverin eettiset periaatteet tekoälyn käytölle. (2024)
- Studeo Oy. Eettiset periaatteet tekoälyn käyttöön. (?)
- Terveystalo. Tekoälyn eettiset periaatteet (uutinen aiheesta). (2025)
- Varma. Tekoälyn eettiset periaatteet. (2024)
- Veikkaus. Veikkauksen tekoälyn käytön eettiset periaatteet. (2024)
- Verkkokauppa.com. Tekoälyseloste. (?) ja Tekoälypolitiikka / Artificial Intelligence Policy. (2024)
Ammattiryhmät ja toimialat
- Euroopan unioni. Tekoälyn ja datan käyttö: eettiset ohjeet opettajille. (2022)
- MMA – Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset. Tekoälyn eettiset säännöt myyjille ja markkinoijille. (2024)
- Viestinnän eettinen neuvottelukunta VEN. Viestinnän eettiset ohjeet tukevat myös tekoälyn käytössä. (2023)
Muita tekoälyyn liittyviä ohjeistuksia ja oppaita
- Euroopan komission perustama, tekoälyä käsittelevä korkean tason asiantuntijaryhmä. Luotettavaa tekoälyä koskevat eettiset ohjeet. (2019)
- Faktabaari / Avoin yhteiskunta ry. Tekoälyopas. (2024)
- Digi- ja väestötietovirasto. Vinkkejä tekoälypalveluiden hyödyntämiseen. VAHTI – hyvät käytännöt -tukimateriaali. (2023)
- eSignals Pro. Kohti yhdenvertaista tekoälyn hyödyntämistä: yhden järjestön muutosmatka. (2024)
- Itslearning / Sanoma Group. Tekoälyn periaatteet. (?)
- Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Tekoäly lisää ongelmia lasten käytössä – MLL ehdottaa merkintää tekoälyllä tehtyihin sisältöihin. (2023)
- Marketing Finland blogi: EACA julkaisi eettiset ohjeet tekoälyn käyttöön – tavoitteena vastuullinen ja ihmislähtöinen AI
- Tekoälyaika.fi. Tekoäly ja etiikka: Ohjelmointimme tulevaisuuden moraalikoodi. (?)
- Traficom. Tekoälyn sääntely. (2026)
- Traficom. Milloin tekoälyn käytöstä pitää kertoa? (2026)
- Työ- ja elinkeinoministeriö. Jo lähes 40 yritystä sitoutunut tekoälyn eettiseen soveltamiseen. (?)
Listan kokoaminen ja omien linjausten ilmoittaminen listalle
Olemme koonneet tämän listan alun perin lokakuun 2024 aikana ja päivittäneet sitä viimeksi syyskuussa 2026. Listalla olevat linkit on pääasiassa löydetty verkkohakuja tekemällä. Osaan olemme törmänneet julkisissa sosiaalisen median julkaisuissa. Kaikki tällä sivulla olevat linkit ovat julkisesti verkosta löydettävissä.
Päivitämme listaa tasaisesti ja mahdollisuuksien mukaan. Mikäli omalla organisaatiollasi on jo julkisesti verkosta löytyvät tekoälyn käytön linjaukset, pelisäännöt tai eettiset periaatteet, voit vinkata niistä meille ja lisäämme ne listalle, mikäli ne ohjaavat tekoälyn käyttöä organisaatiossa tavalla tai toisella.
Ilmoita tiedot meille seuraavasti:
- lähetä tekoälylinjaustenne julkinen linkki Pirittalle sähköpostilla osoitteeseen piritta@viestintapiritta.fi – lisää mukaan organisaatiosi nimi ja linjausten tekovuosi
- laita sähköpostin otsikoksi: Linjauksemme tekoälyn periaatteiden listalle
- voit myös lähettää linjausten linkin meille tämän sivun alareunan Ota yhteyttä -lomakkeen kautta – lisää mukaan samat tiedot kuin yllä olevassa ohjeessa ja viestin alkuun tieto: Tekoälylinjaukset verkkosivujen listalle
Tämän tekoälyn käyttöä koskevien periaatteiden listan on koonnut aiemmin tiimissämme toiminut visuaalisen viestinnän asiantuntija Minna Koirikivi yhdessä pääasiantuntijamme Piritta Seppälän kanssa. Jatkossa listaa päivittää Piritta, joten voit olla häneen yhteydessä myös kaikissa muissa linkkipankkia koskevissa kysymyksissä.
Voit halutessasi jakaa tätä sivua sosiaalisessa mediassa ja muilla kanavilla. Arvostamme kovasti sitä, että voisit mainita meidät listan kokoajat jakojen yhteydessä.
Toivomme, että tästä listasta on sinulle ja organisaatiollesi hyötyä! Palautetta ja kehitysehdotuksia sivua koskien voit lähettää meille sivun alareunan lomakkeen avulla.
Tarvitsetteko viestinnän tai tekoälyn käytön koulutusta ja sparrausta?
Me Viestintä-Pirittan asiantuntijat autamme teitä monessa viestinnän tilanteessa, räätälöidysti ja yli 15 vuoden vankalla kokemuksella. Oli kyse sitten koulutuksesta, lyhyestä sparraushetkestä asiantuntijan kanssa, viestinnän strategiatyöstä tai koulutussarjasta asiantuntijoille – me olemme käytettävissä.
Suosittuja koulutuksia ja sparrauksiamme ovat esimerkiksi:
- Tekoäly-koulutukset ja -sparraukset
- Johtajan ja asiantuntijan vaikuttavan viestinnän koulutukset
- Toimivat sisällöt ja algoritmit somessa
- Asiantuntijana sosiaalisessa mediassa
- Organisaationa LinkedInissä
- Canvan käytön sparraukset
- Sosiaalisen median trendikatsaus
- Saavutettavat sisällöt verkossa ja somessa
- Verkko- ja blogikirjoittaminen
- Esiintymistaidon koulutukset
- Podcast-koulutukset ja -sparraukset
- Viestinnän ja somen mittaaminen
- Viestintästrategiat, somestrategiat ja sisäisen viestinnän suunnitelmat
- Kriisiviestinnän sparraus ja suunnitelmat
Ota yhteyttä! Autamme jo tarjouspyyntövaiheessa löytämään parhaan avun ja palvelun tarpeisiinne. Muistithan, että tarjoamme myös edullista matalan kynnyksen sparrausapua!
Tutustu palveluihimme tarkemmin ja ota yhteyttä!
Muista myös kaikille avoimet viestinnän ja tekoälyn tehotunnit sekä Viestintä-webinaarit.
Lue lisää ja ilmoittaudu webinaareihin!