Snapchat uudistui – mitä siitä pitää tietää?

Snapchat julkisti heinäkuun aikana kaksi isoa päivitystä. Uudet tuulet toivat mukanaan Muistot-kokoelman, Bitmoji-laajennuksen, uusia tarroja ja Linssejä sekä Ehdotukset uusista seurattavista.

Edelliset isot päivitykset herättivät paljon innostusta ja keskustelua, kun Snapchat mullisti Chatin kokonaan, muokkasi rankasti Discover-osion ulkonäköä ja toi geosuodatinten lisäksi kasvoihin mukautuvat Linssit ja liikkuvat Tarrat rikastuttamaan snäppäilyä. Etenkin Muistot-uudistus on jo saanut ennakkoluuloisimmat manaamaan Snapchatin tuhoa, mutta toistaiseksi vanhojen snäppien jakaminen Tarinoissa on ollut maltillista.

 

Muistot mahdollistaa vanhojen snäppien jakamisen uudelleen

Muistot on Snapchatin viimeaikaisista uudistuksista suurin. Se toimii sovelluksen sisäisenä kuvagalleriana, johon voi tallentaa vanhoja snäppejä, tehdä niistä uusia tarinoita ja siirtää vain omille silmille tarkoitettua materiaalia salasanan taakse.

Muistojen kautta Omaan tarinaan (MyStory) voi myös lisätä kuvia ja videoita, jotka on kuvattu puhelimen omalla kameralla. Yksi merkittävä huomio on, että kameran rullasta Omaan tarinaan voi jakaa myös yli 10 sekunnin pituisia videoita. Tällöin Snapchat pilkkoo videon pienempiin osiin, mutta katsojille se näkyy saumattomana kokonaisuutena.

Muistot-kokoelmaan pääsee Snapchatin oletustilasta (kameratila) vetämällä näyttöä ylöspäin. Ensimmäisellä käyttökerralla sovellus opastaa käytön aloittamisessa ja vanhojen snäppien tuomisessa Muistot-kokoelmaan. Kannattaa muistaa, että Muistojen kautta jaetuissa kuvissa ja videoissa näkyy kuvaamisaika ja niitä ympäröi paksu valkoinen reunus – niitä ei siis vahingossakaan voi sekoittaa juuri kuvattuun sisältöön.

 

Bitmojilla voit luoda itsesi näköisen emojin

Erinäisissä blogeissa on jo useampien kuukausien ajan pohdittu, mitä uudistuksia Snapchat aikoo sovellukseen tuoda ostettuaan Bitstripsin noin sadan miljoonan dollarin hintaan. Tällä viikolla se viimein selvisi: Bitstripsin luoman Bitmoji-sovelluksen lataajat voivat nyt yhdistää tilinsä Snapchatiin. Bitmojissa luodut omannäköiset emoji-hahmot voi lisätä Snapchatissa snäppeihin jo olemassaolevien Tarrojen ja emojien tapaan.

Laajennuksen tulevasta suosiosta ei vielä voida sanoa mitään, mutta ainakin vastaanotto on ollut kiinnostunutta ja paikoin jopa ylistävää. Itsensä näkeminen emoji-hahmona ja sen lisääminen omiin snäppeihin on kiehtovaa ja tuo snäppäilyyn jälleen aivan uuden elementin.

 

Päivitysten yhteydessä tarkista Asetukset

Uudet ominaisuudet tuovat mukanaan myös uusia asetuksia. Sovelluksen päivittämisen jälkeen onkin hyvä tarkistaa Bitmojiin ja Muistoihin liittyvät asetukset: voit esimerkiksi määrittää, mihin tallentamasi snäpit menevät.

Asetuksissa kannattaa vilkaista myös Ehdotukset-osio. Snapchat alkaa pikkuhiljaa näyttää käyttäjille ehdotuksia uusista seurattavista, ja Asetuksista voit määrittää, saako sinun profiiliasi näyttää Ehdotuksissa.

 

Uudet Tarrat ja Linssit tuovat uusia mahdollisuuksia snäppi-ilmaisuun

Vasta toukokuussa julkaistu Tarrat-kokoelma sai tällä viikolla sovelluspäivityksen myötä uuden ilmeen. Tarroissa on nyt välilehdet, josta omaan käyttöön sopivia Tarroja on helpompi hakea. Yksi välilehdistä on luonnollisesti pyhitetty omille Bitmoji-emojeille. Lisäksi Tarrat-kokoelma laajeni yli 200 uudella Tarralla.

Toinen paljon puhuttu uudistus oli mahdollisesti jäädäkseen tullut kasvoihin piirtämisen mahdollistava Linssi. Linssi toimii periaatteessa samalla tavalla kuin muutkin Linssit tunnistaen kasvot ja liikuttamalla suodatinta eli filtteriä kasvojen liikkeiden mukana.

Kasvojen tunnistamisen jälkeen käyttäjä voi siis piirtää itselleen vaikkapa hatun tai parran, kuvata snäpin ja piirros seuraa mukana liikkeissä. Snapchatin taiteilijasielut tulevat hyödyntämään Linssiä varmasti, joskin hieman heikommilla piirtäjänlahjoilla varustetut käyttäjät (kuten allekirjoittanut) tyytyvät lähinnä tuhertelemaan.

 

Kaiken kaikkiaan Snapchatin uudet tuulet ovat saaneet positiivista palautetta ja sovelluksen käyttäjämäärät jatkavat kasvamistaan. Alun perin aitoudesta ja hiomattomuudesta kiitosta saanut sovellus alkaa olla niin täynnä erilaisia kuvien ja videoiden muokkausmahdollisuuksia, että hitaampaa saattaa jo hirvittää. Snapchat on kuitenkin onnistunut päivityksillään ja ominaisuuksillaan jatkuvasti luomaan ilmiöitä ja puheenaiheita, joten ehkä kritiikki on monin paikoin ollut ennenaikaista.

Joko ehdit testata Snapchatin uusia ominaisuuksia, vai oletko kenties vasta harkitsemassa Snapchatiin liittymistä?

 

 

Tähän kirjoitukseen liittyvä lisämateriaali:

Elina Sorsan Snapchat-blogisarja:

1

2

3

Viestintä-Pirittan Snapchatin käyttöoppaan tilaus

 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Snapchat uudistui – mitä siitä pitää tietää?