Live-lähettäminen yleistymässä some-sisällöissä

Eilisen Viestintä-Pirittan sosiaalisen median strategia ja mittaaminen -koulutuksen yhteydessä sivusimme useaan otteeseen mm. live-lähettämistä osana organisaation some-sisältöjä. Periscopen kautta Facebook Live -lähetyksiin levinnyt viestinnän muoto on yleistynyt viime aikoina selvästi ja live-lähetykset esimerkiksi Facebookissa myös saavat huomiota ja keräävät näyttökertoja mukavasti muita julkaisuja enemmän.

Some-suunnitelmien ja toiminnan kehittämisen osalta tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, miksi eri some-kanavien käyttötapoja on hyvä tarkastella tasaisin väliajoin. Viestintä-Pirittan suositus on tehdä onnistumisanalyysia ja mittaamista vähintään kvartaaleittain, mutta resursseista riippuen myös useammin.

 

Live-julkaisujen laaja kirjo

Periscopen ponnistaessa lentoon vuosi sitten syksyllä 2015 monet organisaatiot alkoivat tunnustellen ottaa ensiaskeliaan live-lähettämisessä. Tapahtumalähetykset olivat helppo tapa jakaa käynnissä olevia tapahtumia ja julkisia koulutuksia myös sellaisille henkilöille, jotka eivät päässeet paikalle tilaisuuksiin. Tilaisuuksista ja koulutuksista tehdyt

Facebook Liven saapuminen osaksi Facebookin toimintoja mahdollistaa erilaisten lähetysten tekemisen Facebook-sivuilla, -ryhmissä, -tapahtumissa ja henkilökohtaisissa profiileissa. Live-lähetysten sisällöt ovat kuluvan vuoden aikana jalostuneet ja organisaatiot ovat uskaltautuneet kokeilemaan uusia tapoja tuoda toimintaansa esille lähetysten kautta.

Asiantuntijoiden tietoiskut, johtajien viikkokatsaukset tai vaikkapa arkiliikunnan vinkkivideot live-lähetyksinä tuovat uutisvirtaan mukavan rentoa otetta ja myös kiinnostavaa katseltavaa. Hyvän höysteen kokonaisuuteen tekee se, että lähetyksiin voi halutessaan myös osallistua katsojana kysymällä ja kommentoimalla.

 

7 faktaa Facebook Livestä

  1. Liveä kuvataan useimmiten älypuhelimen tai tabletin mobiilisovelluksella.
  2. Kun mobiiililaite on riittävän lähellä kuvattavaa eikä taustalla ole hälyä, puhelimen tai tabletin mikrofoni riittää lähetyksen tekemiseen.
  3. Kameraa voi vaihtaa lähetyksen aikana mobiililaitteen kameroiden välillä.
  4. Lähetykseen tulevat kommentit näkyvät mobiililaitteen ruudulla ja lähetyksen tekijä voi halutessaan vastata niihin lähetyksen aikana.
  5. Lähetystä voi editoida sen päättymisen jälkeen.
  6. Lähetyksen voi julkaista Facebook-sivulle sen päättymisen ja mahdollisen editoinnin jälkeen.
  7. Sivulle julkaistuun lähetykseen tulleet kommentit tallentuvat normaalisti näkymään julkaisun kommenteiksi. Näihin kannattaa vastata myös kommenttikentässä, vaikka niihin olisi vastattu myös lähetyksen yhteydessä.

 

Periscope vai Facebook Live?

Koulutuksissa ja organisaatioissa puhuttaa oikean kanavan valinta. Kumpi siis valita tässä bloggauksessa käsitellyistä: Periscope vai Facebook Live? Vastaus löytyy live-lähetysten kohderyhmästä: . Jos kohdeyleisö on puolestaan Twitter-käyttäjiä ja aihe ajankohtainen, josta puhutaan jo valmiiksi Twitterissä, on tällöin hyvä valita Periscope lähetysalustaksi.

Oli käytössä mikä tahansa alusta, on tärkeää muistaa markkinoida lähetyksiä etukäteen! Tästä siis suoralla aasinsillalla muistutukseen tulossa olevasta Viestintä-Pirittan livestä: Piritta pitää kymmenen minuutin infon laadukkaista live-lähetyksistä perjantaina 16.9.2016 klo 10 alkaen osoitteessa www.facebook.com/viestintapiritta.

 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Live-lähettäminen yleistymässä some-sisällöissä