Pauliina Mäkelä

Pauliina_Mäkelä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lempäälässä asuva Pauliina on viestintäkouluttaja ja sosiaalisen median asiantuntija. Hän on kerryttänyt kokemusta kouluttamisesta ja konsultoinnista sekä viestinnän teemojen luennoinnista koulutusyrittäjänä vuodesta 2010 lähtien. Pauliina on toiminut Viestintä-Pirittan tiimissä keväästä 2014 lähtien.

Pauliina on koulutukseltaan markkinoinnin yo-merkonomi, Certified Scrum Master, projektijohtamisen IPMA D -sertifioitu projektiosaaja, sosiaalisen median tiedottaja ja hallitusosaamisen HHJ PJ.

Pauliina on pitänyt, suunnitellut ja toteuttanut koulutuksia vuodesta 1999 lähtien, ensin IT-asiantuntijana Nokian verkkopuolella ja myöhemmin hanketoimijana sekä koulutusyrittäjänä. Hän on rautainen ammattilainen toteuttamaan webinaareja, verkkokoulutuksia ja etätyöpajoja erilaisina kokonaisuuksina. Kuka tahansa uskaltautuu kokeilemaan jotain itselleen uutta, kun Pauliina kannustaa. Palautteissa häntä kiitetään innostavasta ja avoimesta asenteesta, pedagogisista taidoista ja ketterästä toteutuksesta sekä oivalluttamisesta.

Pauliina on pitänyt satoja viestinnän ja eri some-palveluiden (kuten Twitter, Facebook, LinkedIn, Instagram ja blogit) käytännön koulutuksia ja webinaareja innostavalla, selkeällä ja ajantasaisella otteella.

Yrityksensä Kinda Oy:n kautta Pauliina on auttanut lukuisia julkishallinnon organisaatioita, järjestöjä, yrityksiä, hankkeita ja koulutusorganisaatioita.

Pauliina kouluttaa suomeksi ja englanniksi.

 

Pauliinan erityisosaaminen

  • Asiantuntija sosiaalisessa mediassa
  • Facebook-koulutukset
  • Haastavat tilanteet sosiaalisessa mediassa
  • Instagram-koulutukset
  • Järjestöviestintä
  • LinkedIn-koulutukset
  • Saavutettava sosiaalinen media
  • Sosiaalisen median linjaukset, ohjeistukset ja strategiat
  • Tapahtumaviestintä
  • Twitter-koulutukset
  • Ylläpitäjien ja sisällöntuottajien some-koulutus

 

Heidän kanssa Pauliina työskentelee

  • Hankkeet
  • Henkilöstöt, asiantuntijat
  • Julkishallinto
  • Järjestöt, liitot, yhdistykset
  • Kaupunkien, kuntien ja yritysten johtoryhmät
  • Maaseudun kehittäjät
  • Opettajat, koulutusorganisaatiot
  • Vapaaehtoistoimijat, vertaistukijat ja digitukijat
  • Viestintäyksiköt
  • Yrittäjät

 

Pauliinan parhaimpia puolia

Pauliinalla on poikkeuksellinen taito, kiinnostus ja lahjakkuus ymmärtää sosiaalisen median sekä digitalisaation kehitystä, strategioita sekä palveluja ja sovelluksia käytännössä.

Pauliina auttaa, neuvoo, näyttää ja jakaa asiantuntemustaan ohjauksellisesti sekä pedagogisesti taitavalla tavalla. Hän ohjaa niin käytännönläheisesti ja oivaltavasti, että kuka tahansa uskaltautuu kokeilemaan jotain itselleen uutta.

Asiantuntijuuden lisäksi Pauliina jakaa aina myös ihmisyyttä. Hänellä on vilpitön halu auttaa muita ja hänen innostuksensa ja energiansa tarttuvat helposti lähellä oleviin ihmisiin. Pauliina rohkaisee ja kannustaa kokeilemaan uusia asioita omalla esimerkillään.

 

Pauliina vapaalla

Pauliina viihtyy vapaalla perheensä ja luovien harrastusten parissa.

Pauliina toimii erilaisissa luottamustehtävissä, kuten Lempäälän elinkeinopoliittisen työryhmän ELPOn jäsenenä (2017-) ja Luopioisten Säästöpankkisäätiön hallintoneuvoston jäsenenä (2019-).

 

Yhteystiedot:

Sähköposti: pauliina@viestintapiritta.fi
Blogi: http://kinda.fi/blogi
Twitter: @PauliinaMakela
LinkedIn: pauliinamakela
Facebook: Pauliina Mäkela
Instagram: PauliinaMakela
TikTok: pauliinamakela