Blog

}

Viewing post details...

Asiantuntija somessa: erilaiset osallistumisen tasot

Piritta kirjoittaa asiantuntijan erilaisista somen käytön tavoista Viestintä-Pirittan blogissa ja käsittelee tässä tekstissään erityisesti some-osallistumisen erilaisia tasoja. Aina kun ei tarvitse olla se aktiivisin keskustelija – toisinaan voi riittää itselle tärkeimmän tiedon löytäminen keskustelujen joukosta. 

 

Asiantuntija somessa:

erilaiset osallistumisen tasot

 

Asiantuntijalla on lukuisia mahdollisuuksia hyödyntää sosiaalista mediaa osana omaa työtään tai vapaa-aikaa. Voit olla niin johtaja, viestinnän ammattilainen kuin kuka tahansa – sosiaalinen media tarjoaa meille kaikille tietoa, ajankohtaista sisältöä ja verkostoitumisympäristön, mistä voimme hyötyä kukin omalla tavallamme.

 

Asiantuntijoina somessa voi viestiä esimerkiksi luomalla tai vahvistamalla omaa henkilöbrändiää, mutta myös profiloitumalla pääasiassa oman työnantajansa edustajaksi vaikkapa Twitterissä. Tapoja on niin monta kuin meitä ihmisiä. Oleellista on muistaa, että meistä jokainen voi ja saa luoda sosiaaliseen mediaan omanlaisen osallistumisen tavan ja roolin. Rooleista puhuttaessa nykyään, työ- ja yksityisroolit ovat myös alkaneet sekoittua entistä enemmän. Roolit myös muotoutuvat sen perusteella, miten esimerkiksi työnantajat ohjeistavat ja linjaavat somen käyttöä työroolissa.

 

Oli oma some-roolisi sitten mikä tahansa, muista tämä:

Etsi somesta juuri itsellesi sopivaa hyötyä.

 

 

Koska sosiaalinen media, kuten muukaan elämä, ei edellytä meitä kaikkia toimimaan samalla tavalla, esittelen alla viisi erilaista sosiaalisen median käytön tasoa. Somessa voi hyvin lähteä liikkeelle seuraamalla ajankohtaiskeskusteluja itseä kiinnostavista aihepiireistä ja jatkaa siitä portaittain eteenpäin aktivoituen myös keskusteluissa. Kanavat, joita asiantuntijaroolissa suosittelen hyödyntämään, ovat Twitter ja LinkedIn. Molemmissa verkostoituminen ammattiroolissa ja asiantuntijana on myös luonnollinen osa palveluiden käyttöä.

 

Tutustu siis osallistumisen eri tasoihin, tarkastele millä portaalla olet tällä hetkellä menossa ja kerro vaikkapa kommenteissa, mitä hyötyä juuri sinä asiantuntijana tai alasi ammattilaisena olet somesta saanut tai tavoittelet.

 

 

1. Seuraaja

Sosiaalisen median käytön yksi suola on avoin tiedonjako, ajankohtainen keskustelu ja mahdollisuus löytää uutta informaatiota asioista, jotka juuri minua itseäni kiinnostavat. Esimerkiksi Twitteristä löydät  hashtag-hakuja hyödyntämällä tietoa laajasti ja kattavasti, jos aihepiiristäsi palvelussa keskustellaan.

 

Uutisten seuranta, ajankohtaiskeskustelun tarkastelu ja kollegoiden päivittäisten julkaisujen seuraaminen ovat monille sosiaalisen median käytön suurimpiin hyötyihin listattu asia.

 

Seuraajan roolissa somen käyttäminen on siis täysin ok ja mahdollistaa ajan tasalla pysymisen helposti ja kätevästi eri kanavilla. Seuraa siis keskusteluja ja kiinnostavaa tietoa jakavia henkilöitä ja liity alasi ryhmiin mm. LinkedInissä ja Facebookissa saadaksesi helposti ja nopeasti tietoa, jota muut alan ammattilaiset jakavat.

 

2. Tiedon välittäjä

Monet sosiaalisen median käyttöä harkitsevat miettivät usein, mitä sisältöjä someen sitten ylipäätään voisi jakaa. Toiset sanovat, ettei ole mitään sanottavaa, toiset taas kertovat, ettei heillä ole intoa sanoa mitään. Näihin molempiin on yksinkertainen vastaus: somessa ei ole pakko sanoa mitään, kun kaikki sanottava jo löytyy eri kanavilta.

 

Sosiaalisen median, ja erityisesti Twitterin, yksi merkittävä toiminnan malli on ollut alusta saakka toisten someen tuottaman tiedon välittäminen eteenpäin omille some-tileille. Sharing is caring, sanotaan myös, ja tätä ajatusta kannattaa itse kunkin pohtia omassa some-viestinnässään. Seuraa tahoja, jotka kiinnostavat sinua ja joiden tuottamaa some-sisältöä on hyvä välittää omille seuraajillesi eri kanavilla.

 

Tee uudelleentwiittauksia Twitterissä tai jaa toisten tekemiä julkaisuja eteenpäin LinkedInissä tai Facebookissa. Tiedon jakaminen on asiantuntijan some-osallistumisen taso numero 2. Muista, että jokaisella jaolla laajennat sinulle merkityksellisen tiedon välittymistä eteenpäin ja samalla teet julkaisuja omiin profiileihisi.

 

3. Tiedonjakaja

Jos asiantuntijan some-osallistumisen toisella tasolla jaetaan eteenpäin somesta jo löytyviä toisten tekemiä some-julkaisuja, astutaan kolmostasolla lähes kokonaan omien julkaisujen maailmaan. Tiedonjakajalla tarkoitan siis henkilöä, joka tekee some-kanavilleen julkaisuja esimerkiksi oman alan uutisista eri medioissa, verkkolehdissä tai organisaation verkkosivuilla.

 

Tiedonjakaja jakaa siis linkkejä, joka esimerkiksi Twitterissä on yksi yleisimmistä twiittityypeistä: Lue uutinen verkossa, kopioi linkki, kirjoita sen eteen johdanto tai oma näkökulmasi aiheeseen ja lisää muutama aihepiirejä kuvaava hashtag perään. Olet tehnyt twiitin.

 

Jos haluat päästä vielä helpommalla, klikkaa jaettavan verkkosivun mahdollisista some-jakopainikkeista sen kanavan kuvaketta, mihin linkin haluat jakaa (tarkoitan siis vastaavia painikkeita, jotka löydät esimerkiksi tämän bloggauksen alareunasta). Painikkeiden avulla jaettavan uutisen tai verkkosivuartikkelin otsikko nostetaan yleensä automaattisesti julkaisusi tekstiksi.

 

Vahva suositus on kuitenkin muokata otsikkoa tai lisätä siihen jokin uusi näkemys. Näin oma twiitti tai julkaisu saa heti kiinnostavamman säväyksen.

 

 

4. Keskustelija

Sosiaalinen media on sosiaalista viestintää, jo nimensäkin mukaisesti. Se siis tarkoittaa keskustelua saman alan ihmisten kanssa, mutta myös mahdollisuutta keskustella kenen tahansa tuntemattomankin kanssa. Esimerkiksi Twitterissä kuka tahansa voi käytännössä kommentoida kenen tahansa twiittejä ja vastaavasti erilaisissa some-ryhmissä keskusteluja voi käydä itselleen ennalta tuntemattomien tahojen kanssa. Yhteistä molemmissa on samat kiinnostuksen kohteet tai muut näkökulmat, joita tuoda esille.

 

Keskustelijoina voi eri some-kanavilla tunnistaa sellaisia, jotka osallistuvat kaikkiin omaa alaa tai kiinnostuksen kohteita koskeviin keskusteluihin. Tämän lisäksi keskustelijaksi on luettavissa henkilö, joka vastaa omiin julkaisuihin tuleviin kysymyksiin, kommentteihin tai näkökulmiin. Sosiaalisen median käytön perussääntöihin kuuluukin vastaaminen, kun kysytään tai kommentoidaan – toki huomioiden toisen osapuolen keskustelun sävy.

 

Olit sitten keskustelijana hän, joka vastaa kysyttäessä tai hän, joka etsii aktiivisesti oman alan julkaisuja eri kanavilta (esimerkiksi Twitter-haut ja aihetunnisteiden seuraaminen tai LinkedIn-ryhmät ja näissä tehdyt keskustelunavaukset), on lopputulos sama: vastauksista tai kommenteista tulee julkaisuja some-kanavillesi.

 

 

5. Vaikuttaja

Viidennelle tasolle asiantuntijan some-viestinnässä nostan henkilöt, jotka tekevät somessa aktiivisesti myös omia keskustelunavauksia ja julkaisuja kerätäkseen esimerkiksi näkökulmia tai tietoa oman alan aihepiireistä. Vaikuttajaksi on myös määriteltävissä henkilöt, jotka ovat aktiivisia keskustelijoita muiden kanssa ja jotka osallistuvat paljon alaa koskeviin keskusteluihin ryhmissä tai muualla somessa.

 

Some-vaikuttaja toteuttaa kaikkia edellä mainittuja osallistumisen tasoja:

- hän on läsnä kanavilla, joista on juuri hänelle eniten hyötyä

- hän seuraa keskusteluja omaan alaan ja kiinnostuksenkohteisiin liittyen

- hän seuraa muita henkilöitä ja organisaatioita, jotka tuottavat häntä kiinnostavaa sisältöä someen

- hän uudelleentwiittaa ja jakaa eteenpäin löytämäänsä ja hyväksi havaittua sisältöä

- hän jakaa linkkeinä hyödyllisiä ja ajankohtaisia uutisia tai verkkojulkaisuja ja lisää niiden alkuun useimmiten omat saatesanat

- hän vastaa kun kysytään tai kommentoidaan

- hän osallistuu käynnissä oleviin löytämiinsä keskusteluihin ja tuo niihin mukanaan uusia näkökulmia ja asiantuntijuuttaan

- hän tekee keskustelunavauksia itse ja haluaa kuulla myös muiden näkökulmia omaan alaansa liittyen

 

 

Joka tapauksessa, olit sitten seuraaja-tasolla tai vahva vaikuttaja, yhtä kaikki itselle saatava hyöty ja viestintä juuri niillä kanavilla, jotka ovat sinulle luontaisimpia käyttää, siitä kaikki lähtee.

 

Luo oma some-tiesi ja kehitä sitä juuri sellaiseksi kuin sinulle tuntuu parhaalta.

 

 

Aiheeseen liittyviä Viestintä-Pirittan kevään koulutuksia:

28.2. Haastavien tilanteiden hallinta sosiaalisessa mediassa 

22.3. Asiantuntijana sosiaalisessa mediassa – miten toimia itse ja miten ohjata henkilöstöä mukaan someen

Koko kevään 2017 koulutuskalenterin löydät täältä.

Share Button

Comments

Leave a Reply

You may use this HTML tags and attributes:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


+ three = ten

AVAA
Viestintä-Piritta
Aleksis Kiven katu 50 a 5
00510 Helsinki

info@viestintapiritta.fi

0400-622046

Y-tunnus: 2321368-2