Blog

}

Viewing post details...

”Toi on niin feikkiä!” eli aitous ja roolien merkitys somessa

  • 818 Views
  • /
  • 0 Comments
  • /
  • in Yleinen
  • /
  • by Piritta

 

”Toi on niin feikkiä!” eli aitous ja roolien merkitys somessa

 

Olen poikkeuksellisesti poistunut kotitoimistolta. Istun kalliolaisessa hipsterikahvilassa lounaalla kaupan kassalla työskentelevän ystäväni kanssa. Olemme valinneet ikkunapöydän, sillä siinä on paras valo. Nousen seisomaan pöydän viereen, kulutan puolisen minuuttia sopivan kuvausasennon etsimiseen (varjo on aina tiellä), kunnes lopulta istahdan alas. Ruokani on jo hieman jäähtynyt, mutta hankien heijastama talvinen valo sopii täydellisesti yhteen suosikkifiltterini kanssa ja lounaskuva lähtee alle minuutissa muun maailman silmien nähtäväksi. Myöhemmin kotiin tullessa jätän repun eteiseen, pyöräytän hiukset nutturalle ja rojahdan sohvalle tuijottamaan Netflixiä.

 

Meillä on kummallinen tarve arvioida asioita aitouden kautta: vuodesta toiseen sosiaalista mediaa moititaan epäaitoudesta ja kiiltokuvaelämän pönkittämisestä. Kolmen filtterin aamukahvikuva Instagramissa on pinnallista ja Facebookin juoksulenkkipäivitykset rehentelyä. Pahimmillaan Instagram-kulttuuria syytetään itsetunto-ongelmista ja samaan hengenvetoon kaivataan aidompaa läsnäoloa.

 

Miten voidaan perustella se, että itkuinen tilitys parisuhteen päättymisestä on aidompaa kuin endorfiinintäyteinen riemu uudesta saliennätyksestä? Kivoja asioita on helpompi jakaa, sitä ei ole kieltäminen. Silti samalla, kun Facebook-julkaisuihin kaivataan enemmän läsnäoloa, unohdetaan ne kaikki vuosien takaiset päivitykset, joissa käskettiin ihmisten lopettaa somessa itkeminen. Kaikilla oli se yksi kaveri, jolla ei koskaan ollut mikään hyvin.

 

Kulttuuri on kuitenkin pikkuhiljaa muuttunut sellaiseksi, jossa lämminhenkinen avautuminen viime kuukausien vaikeista ajoista kohdataan riemuhuudoin: ”Kyllä sä sitten olet rohkea, kun uskallat kertoa tuosta irtisanomisesta/yksinäisyydestä/sairaudesta! Olisipa useampi ihminen sunkaltainen, oi että!”

 

 

”Kukaan ei koskaan ikinä kerro somessa mitään todellista,
ja sen takia puolet kansasta masentuu, kun ne vaan
vertaa itteään niihin kaikkiin kiiltokuviin,
vähän niin kuin naistenlehtien kannessa.”

 

 

Mitä se aitous sitten on? Voiko aitouden määritellä huomioimatta erilaisia rooleja ja niiden vaikutusta? Kuinka paljon lopulta voi päätellä henkilön some-läsnäolosta? Jos aitouden vaatimusta pysähtyy hetkeksi miettimään, saattaa huomata, että sen perusteet ovat ainakin hataralla, elleivät vallan olemattomalla pohjalla.

Aitouteen kytkeytyy ajatus siitä, että on olemassa jokin pysyvä ”minuus”, josta poikkeava toiminta on jollakin tasolla vääränlaista: että ihminen on ”oikeasti” jotain muuta kuin mitä esittää olevansa. Silti meistä jokainen tunnistaa itsessään erilaisia painotuksia, jotka näyttäytyvät erilaisina rooleina erilaisissa tilanteissa.

 

Rooleilla on olennainen tehtävä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Ryhmädynamiikka vaihtelee tilanteesta toiseen, ja roolit löytävät uusia ilmenemismuotoja läpi elämän. Erilaisten yhteisöjen normistot muovaavat ihmisten käyttäytymistä: rooleja ohjaa sosiaalinen ”käsikirjoitus”, jonka mukaan yksilöt toimivat. Roolit ilmenevät osana kontekstia ja tietynlaisia odotuksia, jotka tulee täyttää.

 

 

”Minut muokattiin väärin
sain roolin johon en mahdu.”
Arja Tiainen: Nukun silmät auki (1971)

 

 

Kaikki rooliodotukset eivät ole tarkoituksenmukaisia. Joskus yhteisön vaatima tapa olla on enemmän statussymboli kuin perusteltavissa oleva toimintamalli. Toisaalta yhteisön normit eivät välttämättä näyttäydy ulkopuoliselle selkeinä kokonaisuuksina, vaan niitä tulkitaan (ja tuomitaan) oman, toisenlaisen yhteisön näkökulmasta. Huomiotta jää, mikä on tietynkaltaisen roolin tai läsnäolon funktio: mitä tarvetta se täyttää? Miten mitataan ”hyvä” ja ”huono” funktio tai läsnäolo?

 

Yksinkertainen esimerkki: jos ihminen on uudessa sosiaalisessa tilanteessa mielellään hieman syrjäänvetäytyvä, mutta kuvailee kuitenkin itseään eloisaksi persoonaksi, onko hän väärässä tai valehteleeko? Eikö ihmisellä ole vapautta olla jokaisella hetkellä juuri sellainen kuin tuntuu hyvältä ja turvalliselta? Rooli saattaa suojella epävarmuudelta ja auttaa ihmistä tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Onko hän tällöin ”turmellut” sen ”aidon ja oikean” minän – vai voisiko turvallisuuden kaipuu olla vain yksi, ehkä harvemmin nähtävä, osa persoonaa?

 

Aitouden peräänkuuluttaminen yhdistyy joskus myös laskelmoidun henkilöbrändin kritisointiin. ”Vakava” asiantuntija ei käytä emojeita tai CAPS LOCKIA, profiilikuvana on ammattilaisen nappaama, verkkosivuille sopiva otos, ja vapaa-aikaan liittyvissä päivityksissä hassutellaan korkeintaan lapsen lausahduksilla. Toisaalla toisenlainen asiantuntija kertoo treffikokemuksistaan, julkaisee hetki sitten kylpyhuoneessa otetun peiliselfien ja ottaa kantaa poliittiseen tilanteeseen.

 

Kumpi edelläolevista on aidompi somen käyttäjä? Entä kumpi on parempi tai uskottavampi ammattilainen? Onko enemmän tai vähemmän laskelmoidusti luotu henkilöbrändi osoitus epäaitoudesta vai kyvystä hyödyntää omaa persoonaa itseä hyödyttävällä tavalla? Tai toisaalta: voiko itsestään enemmän julkisuuteen antava somen käyttäjä olla uskottava myös ammattilaisena?

 

”Sun Snapchatista ei kyllä saa oikeenlaista kuvaa susta.
Sä hassuttelet siellä mutta oikeesti oot tosi vakava ja puhut ihan eri lailla.”

 

Monella sosiaalisen median aktiivikäyttäjällä eri palvelut täyttävät erilaisia tarpeita: niissä on osin eri yleisöt, erityyliset sisällöt ja niistä jokainen antaa jonkinlaisen kuvan käyttäjästään. Sosiaalisen median ei ehkä ole tarkoituskaan antaa kattavaa kuvaa henkilön kaikista ominaisuuksista, vaan enemmänkin toimia yhtenä itseilmaisun kanavana. Erilaiset puolet usein sulautuvat luontevaksi kokonaisuudeksi, josta ei välttämättä ole tarvetta eritellä työ- ja vapaa-ajan rooleja.

 

Aitouden kaipailun sijaan voisimme olla onnellisia, kun käyttäjät löytävät sopivan väylän toteuttaa yhtä sellaista puolta, joka ei ehkä aiemmissa konteksteissa ole tuntunut luontevalta. Feikkiydestä syyttäminen saattaa olla aiheetonta myös siksi, että kaikille oma tyyli ja paikka ei ole itsestäänselvyys: teennäiseltä vaikuttavan ilmaisun takana voi epävarmuus ja oman paikan hakeminen, jolle pitää antaa aikaa ja tilaa.

 

Elina Sorsa bloggasi aitoudesta ja siihen liittyvistä käsityksistä sosiaalisessa mediassa keväällä 2017.

 

Tähän kirjoitukseen liittyvät koulutukset keväällä 2017:

22.3.: Asiantuntijana sosiaalisessa mediassa

Katso myös muut koulutukset Viestintä-Pirittan kevään 2017 koulutuskalenterista.

Share Button

Comments

Leave a Reply

You may use this HTML tags and attributes:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


× nine = forty five

AVAA
Viestintä-Piritta
Aleksis Kiven katu 50 a 5
00510 Helsinki

info@viestintapiritta.fi

0400-622046

Y-tunnus: 2321368-2